Saana ja Poppy

Tervetulotapahtuma jatkuu

''Ääk! Kello on jo puoli yhdeksän!'' kiljahdan.
''Onko sinulla johonkin meno tai jotain?'' Emma kysyy hämmmästellen.
''Joo, on. Läheiseen kenneliin, siellä järjestetään hoitajille tervetulotapahtuma, ja se alkaa yhdeksältä!''
''Ookkei... ja sä oot ilmeisesti hoitaja?''
''Olen, kyllä!'' sanon samalla pukien hätäisesti vaatteita ylleni. Laitan lattialta eiliset vaatteeni, kiiruhdan äkkiä vessaan ja pesen hampaat, harjaan hiukseni ja katson, että olen ok. Kaiken tuon jälkeen, peilistä minua katsoo normaalin näköinen maalaishöntti. Lopputulos on siis hyväksyttävä.
''Minkälainen sää siellä oli?'' kysyn nopeasti.
''Ööhm... vähän märkää lunta sato'', Emma vastaa.
''Hyvä, kiitos!'' huikkaan jonka jälkeen kuuluu oven kolaus kiinni, kun lähden juoksu jalkaan kennelille.

Ulos tullessani sää on muuttuunt vieläkin vetisemmäksi. Parin askeleen jälkeen kenkäni ovat jo märät. Ohitan kaikki ne kaupat, mitkä ennenkin, mennessäni kennelin suuntaan. Samassa tajuan, ettei minulla ole eväitä mukana, vaan ne jäivät jääkaappiin. Vilkaisen puhelimesta kelloani, se on jo kahtakymmentäviittä vaille. Käännyn päättäväisenä takaisin koululle, avaan oven ja pinkaisen kolmanteen kerrokseen. Päästyänni sinne, olen ihan punainen ja hiestä märkä. Saavun huoneeni ovelle ja koputan sitä kuin viimeistä päivää. Ehdin hengähtää parikertaa ennenkuin Emma pääsee avaamaan oven. Oven auetessa ryntään siitä sisään ja menen pienelle jääkappille, nappaan siellä olleen muovipussin mukaan, kiitän Emmaa ja lähden taas juoksemaan nuo samat portaat - onneksi tällä kertaa alaspäin. Pari ihmistä tulee vastaan, mutta en ehdi sanoa heille mitään. Juoksen vain ovelle ja siitä jälleen ulos. Menen taas niitten samojen kauppojen ja kahviloiden ohi. Kaikki varmaan katsovat ikkunoista hölmistyneenä kun joku juoksee vapaapäivänä aamulla loskasateessa ulkona. Jalkojeni alta kuuluu vain lits ja lots kun juoksen hengästyneenä. Pian saavunkin risteykseen, josta käännyn vasemmalle. Kehoni alkaa antamaan vihjeitä vauhdin hidastamiseksi, mutta en lannistu siitä, vaan jatkan päättäväisenä matkaa, ja saavunkin pian kennelin pienen tien risteykseen. Hidastan vauhtini kävelyksi ja vilkaisen samalla kelloa, kaksi minuuttia aikaa. Hengästyneenä saavun kennelin pihaan, jossa näkyy jo muita ihmisiä. Heidän joukosta tunnistan vain Sherin.

Menen heidän luokse, vielä hieman hengästyneenä. Tervehdin heitä ja he vastaavat takaisin.
''Noniin, onko nyt kaikki paikalla?'' Sher kysyy, ja kun kukaan ei vastaa hän olettaa kaikkien tulleen. ''Hyvä, nyt voimme siis aloittaa. Minä olen siis Sher, 25-vuotias ja koulutukseltani olen eläinlääkäri. Sain Yöpaimenen tilan vanhemmiltani perintönä, jotka itse muuttivat muutaman kymmenen kilometrin päähän. Sydämeni olen menettänyt koirille ja musiikille, sekä tykkään olla omassa rauhassakin. Kaupungille en muuttaisi, mutta noin joka toinen talvi vietän kaupungilla. Öö... Mitäs muuta, noh olen sinkku ja perheeseeni kuuluu isä, äiti ja veli. Noh, ei kai tässä muuta, Melisan vuoro olisi seuraavana.''
''Joo, tosiaankin, olen Melisa ja olen oppisopimuksella maatalousalalla. Olen täällä ja Sherin vanhempien luona opiskelemassa maatalousalaa. Teen täälä kaikenlaisia hommia ja jos teillä on jotain kysyttävää, eikä Sheriä löydy, niin minulta voi aina kysyä. Itse kasvatan kelpieitä äitini kanssa ja ohjaan tottelevaisuuskursseja. Tiedän aika paljon koirista. Ja niin, Maxxie sun vuoro.''
''Mitä missä häh? Nii, mun vuoroko, vai? No kuiteski oon Maxxie, käyn lukiota ja olen sinkku.''
''Kerrohan nyt vähän enemmän'', Sher tokaisi hymyillen. Muutkin hoitajat vähän hymyilivät ja Maxxie näytti tyytyväiseltä.
''No okei, okei. Olen iältäni 18 ja pyöritän tuota kauppaa. Käyn lukiota muutaman kilometrin päässä ja asu ihan koulun lähellä. Käyn täällä parikertaa viikossa plus viikon loput, kesäisin melkein joka päivä. Leireillä olen monesti apulaisena ja rakkaan kollegani kanssa olen innostunut jopa agilitysta.''
''Ja tuo kollega ei ainakaan ole meidän kennelin koira Merlin'', Melisa sanoo virnistäen.
''Noh, eiköhän tämä meidän osalta ole ohi. Nyt olisi teidän, hoitajien vuoro aloittaa kertomaan itsestänne. Kuka haluaisi alottaa?'' Sher kysyy naurahtaen äskeiselle. Katselen muita hoitajia vuorotellen. Itse en haluaisi aloittaa kertomaan. Onneksi vieressäni oleva tyttö aloittaa.
''Hei! Olen Inari. Olen kahdennenkymmenennen ikäluokan kohdalla. Käyn satunnaisesti töissä läheisellä ruokakaupalla. Minun hoitokoirani on siis Mac. En ole kovin hyvä sosiaalisissa taidoissa, mutta kaikki sanoo minulta löytyvän suuri sydän'', Inari esittäytyy. Hänen toisella puolella oleva tyttö jatkaa.
''Moikka! Oon Kaisa ja mun hoitokoira on Lenny. Olen 15-vuotias koiria rakastava ''teini''. Englantiin muutin isäni kanssa, hänen töittensä perässä. Minulla on omakin koira, mutta se jäi äidin luokse Amerikkaan. Olen aika urheilullinen ja tykkään rally tokosta, mutta nyt ajattelin Lennyn kanssa kokeilla agilitya.''
''Moi! Mun nimi on Camilla ja oon 18. Muutin englantiin opiskelupaikan takia, ja ehkä halusin etsiä täältä uutta elämääkin. Olen pienestä asti rakastanut koiria, ja rakastan vieläkin. Nauran aika paljon ja olen tunteellinen, sosiaalinenkin. Tykkään myös musiikista'', Camilla esitelmöi. Mietin pitäisikö minun kertoa ja yhtäkkiä suuni alkoikin käymään.
''Heippa! Olen Saana ja asun läheisellä koululla. Ikää minulta löytyy 17-vuotta. Tulen Suomesta ja Englantiin tulin koulun takia. Käyn lukion toista vuotta. Minulla on kotona ollut lapsesta asti koira, mutta nyt kun olen opiskelemassa, ei sellaista ole täällä eikä kotona, rahatilanteen takia. Ihmettelen miten en Yöpaimenta ole aikaisemmin löytänyt, koska tänä vuonna vasta tänne tulin. Hoitokoirana minulla on Wanja. Ja, eiköhän anneta seuraavan hoitajan esittää'', sanon lopuksi. Jäljelle jää enää yksi tyttö joka ei ole esittäytynyt, joten hän aloittaa esittäytymään.
''Joo, olen siis viimeinen, mutta hei kaikille! Nimeni on Mousku. Älkää kysykö, nimelleni on pitkä tarina, joten en jaksa selittää sitä, mutta ei ole mitään henkilökohtaista. Hoitokoirana minulla on Kaapo ja iältäni olen 18. Haaveilen omasta koirasta, mutta nykyään kaikki täällä maailmassa maksaa, joten sellaista ei ainakaan lähiaikoina ole tulossa. Koirien lisäksi intohimonani on runot ja suklaa!'' Mousku päättää hoitajien esittelykierroksen.
''Nyt voimme lähteä laavulle paistamaan makkaroita ja muita eväitänne. Hakekaapas hoitokoirat, niin mennään!'' Sher sanoo iloisesti. Kaikki lähtevät koirien häkeille.


Menen etsimään Wanjaa häkistä. Koiraa ei näy mistään, mutta ajattelen sen olevan kopissa. Kutsun sitä, mutta ketään ei näy. Mietin vaihtoehtoja, mutta päätän käydä kysymässä Sheriltä asiaa.
''Sher, tiedätkö missä Wanja on?'' kysyn naiselta.
''Joo, mutta se ei ole täällä. Se lähti hierojalle, samoin kuin muut koirat, joita täällä ei näy ja se ei ehtinyt tänne, mutta voit ottaa Poppyn tuolta. Sillä ei ole hoitajaa, eikä sillä ollut tarvetta hierojalle.''
''Okei'', vastaan hieman epäillen, mutta en tullut tänne kiireellä lähteäkseni heti pois, ja olihan sekin koira. Joten päätän ottaa sen ja lähteä viettämään hauskaa päivää. Metsästän Poppyn hihnan ja käyn hakemassa sen häkistä, jossa narttu jo hyppeli ovea vasten. Avaan oven varovasti ja nappaan Poppyn hihnaan kiinni. Muut jo odottelevat minua, joten kiiruhdan heidän mukaansa. Varmistan, että eväspussini on taskussani, ja siellähän se on.

Lähdemme Sherin johdolla kohti metsää. En tunne paikkoja vielä, joten en tiedä mihin suuntaan olemme menossa. Poppy kulkee hihnassa ihan kiitettävästi. Välillä se vähän nykii hajujen perään, ja välillä toisten koirien luo, mutta ihan hyvin se kumminkin käyttäytyy. Edessäni kulkee Camilla ja Conja, ja heidän edellänsä Sher, ja loput ovat takani. Katselen ympärilleni maisemia ja vaivun omiin maailmoihini, kunnes tunnen nykäisyn vasemmassa kädessäni ja lennän päistikkaa märkään sammalepenkkaan. Nauran itselleni ja muutin nauravat hieman. Poppy katsoo minua ihmeissään, kun hihna loppuikin kesken. Nauran Poppyn ilmelle ja Mousku auttaa minut ylös. Kiitän häntä ja nauran vielä vähän, kunnes matkamme jatkuu.

Laavulle pääsemme kömmähdykseni jälkeen turvallisesti. Laavu sijaitsee pienen lammen äärellä, jossa on hyvin kaunista. Kello näyttää kolmea yli yhtätoista. Maxxie on sytyttänyt tulen. Istun Poppyn kanssa kivellä katsellen lammen suuntaan. Katson myös Poppya, se on ihana. Tunnen syyllisyyden tunteen, mutta minulla on tunne, että Poppy olisi enemmän minulle se koira. Wanja on toki ihana, mutta se ei tunnu samalta kuin Poppy. Kuulen huikkauksia, että tuli on valmis, joten siirryn nartun kanssa muitten luo tulen äärelle. Kaivan taskustani makkarapaketin ja teen siihen viillon. Kaisa ojentaa minulle makkara tikun ja laitan makkaran siihen samalla kun Maxxie kertoo tarinoita. Ajattelen kumminkin tarinoitten olevan epätodellisia, mutta kuuntelen silti ja nauran aina välillä.
''Joo, ja sitten kerran sain nääääin ison vonkaleen, mutta sitten se kala tuli ja kaatoi minut veteen!'' Maxxie kertoo ja nauramme hänelle. Makkarani näyttää hyvältä, joten otan sen pois tulesta. Inhoan makkaran kuoria, joten otan ne pois ja annan ne Poppylle. Poppy mutustaa kuoria innoissaan, ja näyttää siltä, kuin se rehentelisi muille koirille että kattokaa, määpä sainkin makkaran kuoria ja te ette! Kun olen saanut makkaran kuorittua, alan syömään sitä suurella ruokahalulla, kun aamupalaki jäi välistä. Otan toisenkin ja kolmannenkin makkaran ja Poppy on hyvin onneissaan. Pakettiini jäi vielä yksi makkara.
''Eikö kellään olisi antaa yhtä makkaraa tälle kuolevaiselle?'' Maxxie kysyy ja esittää nääntyvänsä nälkään. Naurahdan ja ojennan minun makkarani hänelle, kun itse en jaksa syödä sitä. Maxxie kiittää minua. Juttelemme hetken vähän kaikesta, koirista, musiikista ja ruoasta, ennenkuin lähdemme takaisin kennelille esittelykierrosta varten. Melisa sammuttaa tulen ja keräämme roskat matkaamme jonka jälkeen voimme lähteä kennelille.

Matka sujuu nopeasti ja rattoisasti jutellen tulevasta flyball ja agility hetkestä. Poppy näyttää hieman väsähtäneeltä, koska ei kisko hihnassa. Kennelille päästyämme Shre neuvoo laittamaan koirat häkkeihin, jotta voimme mennä esittely kierrokselle. Vien Poppyn samaan paikkaan, mistä sen hainkin, ja neiti alkaa vinkumaan surullisesti. En huomioi sitä ollenkaan, vaan menen Sherin luokse.
''Noniin. Tässä on siis koirien häkit, joissa melkein kaikki koirat viihtyvät, paitsi Siia ja Conja, jotka ovat yöt sisällä luonani'', Sher aloittaa esittelyn. ''Tuolla takana näette peltoa. Siellä kasvaa vain heinää, ei mitään ihmeellistä'', Sher jatkaa. ''Tuolla on vielä lisää peltoa, ja kun kävelemme tarpeeksi, näemme pupulan. Haluatteko käydä siellä?'' Sher kysyy meiltä. Kaikki vastaavat myöntävästi, joten Sher johdattaa meidät sinne. Pupulassa on paljon tilaa ja pupuja. En ehdi edes laskemaan niitä, kun siellä on kova ''juoksukilpailu'' käynnissä. Ruskeita, mustia ja valkoisia ja niiden värien yhdistelmiä näkyy menevän. Näen juomapulloja, heinäverkkoja, piilopaikkoja ja erilaisia virikkeitä niille. Pupuista kyllä välitetään. Jatkamme kuitenkin pian matkaa pupulan vieressä olevalle agilityhallille.
''Täällä on siis agility halli. Talvisin tämä on lämmin ja kesäisin viileä. Täällä voi siis tehdä muutakin kuin agilitya, että täältä löytyy tarvikkeet niin tokoon, agilityyn, flyballiin kuin vaikka rally-tokoonkin. Täällä on siis tällainen kivituhkapohja. Onko jollakin kysyttävää? Ilmeisesti ei, jatketaan matkaa.'' Poistumme hallista ja siirrymme viereiseen rakennukseen, jonka Sher esittelee kaupaksi, jossa Maxxie työskentelee. Valikoima on hyvin laaja. Viimeisenä kohteena on kaksi päärakennusta. Ensimmäisessä on kylpyhuone tila, oleskelu ja sen sellaista. Toisessa on Sherin toimistopiste, koirien ruoat ja niin edespäin. ''Niin ja täällä pihallahan koiria saa pitää vapaina ja häkkien ovia päivisin auki. Ei ne mihinkään karkaa'' Ja sitten esittelykierros olikin jo tehty.

//Pakko lopettaa tähän ja jatkaa sitten toinen päivä, koska olen tehnyt tarinaa neljästä asti (toki oon syönyt ja käyttänyt koiratkin lenkillä ja kaikkee välissä) tätä tarinaa, ja tajusin just kuinka tylsää IRL koirallani onkaan. Huomenna en voi kuitenkaan jatkaa, mutta mahd. pian